Tunnen kasvavani fyysisesti ja henkisesti Methodin parissa, kertoo Tiina Lakkaneva, yrittäjä, fasilitoija, yritysvalmentaja.

Tiina kertoo löytäessään Method Putkiston oivaltaneen heti miten kehonhallinta vaikuttaa myönteisesti kaiken muun aktiivikuntoilun rinnalla.

Tiina on valoisa, energinen, intensiivinen. Hän liikkuu ryhdikkäästi ja keskittyneesti mutta pysähtyy välillä, kuin itselleen lempeästi naurahtaen. Hänestä huomaa, että aktiivinen liikkuminen osa luonnollista arkea.

”Olen aina liikkunut ja kuntoillut. Jossakin vaiheessa huomasin kuitenkin että olin ikäänkuin kadottanut yhteyden kehooni kaikkien kiireiden ja suurten elämänmuutosten keskellä. Aloin laihduttaa tietoisesti ja hakeutua yhä tavoitteellisempien harjoitusten pariin. Tuloksia alkoi syntyä.”

Hän kertoo oman energian ja innostuksen kasvaneen sitä myötä, kun erityyppinen liikkuminen on lisääntynyt. Tiina on investoinut aikaa ja resursseja ravitsemuksen, painonpudotuksen ja liikkumisen muutokseen. Hänen mukaansa elämänmuutosten keskellä aktiiviliikunta on myös henkinen pelastus. Kehoon keskittyessä voi rakentaa myös henkistä kestävyyttä. Method Putkisto toi Tiinalle uuden ulottuvuuden kaikkeen treenaamiseen.

”Olen käynyt kuntosalilla säännöllisesti yli 20-vuotta ja treenannut hyvin suorituskeskeisesti. Method Putkisto toi kuitenkin aivan uuden ulottuvuuden siihen, mihin tajusin pystyväni.”

Tiina varasi alkuun yksityistunnin Method Putkisto Studiolle ja innostui sitten jatkamaan Starttikurssille. Sen jälkeen tahti oli Methodin parissa tiivis. Tiina kolusi läpi lähes kaikki kurssit Kasvokoulusta Body Upiin ja Huippuliikkujasta Detoxiin sekä Laitepilatekseen. Tätä kautta löytyivät omat suosikkitunnit.

Alkoi syntyä huimia tuloksia

Liikkuvuus, aineenvaihdunta, kehotuntemus, kehouskallus ja ennenkaikkea liikkumisen ilo ja keveys – nämä kaikki ovat sanoja, jotka innostivat Tiinaa jatkamaan yhä pidemmälle ja huolellisemmin Method Putkiston parissa. Pelkästään oma kävely muuttui niin paljon, että kehon uudet linjaukset olivat havaittavissa ihan arkiliikkumisessa joka askeleella.

Poisoppiminen vanhoista liikeradoista ja asennoista on ollut Tiinan mukaan suurin oppimisen paikka. Laitetunneilla hän on huomannut ehkä selvimmin, miten samoja harjoituksia voi tehdä yhä kevyemmin, sulavammin ja viisaammin kuin alkuvaiheessa, jolloin vanhat liikeradat ja suoritusmallit olivat vielä vahvasti mielessä ja kehossa. Tiina on kehittynyt huimasti ja nopeasti jo ensimmäisen vuotensa aikana Methodin parissa; juuri intensiivisen harjoittelun mutta myös sen kautta, että keskittynyt mieli on ollut jatkuvasti mukana harjoituksissa.

Method-ohjauksessa löytyy kehon pohjaton potentiaali

”Ohjauksemme perustuu aina vuorovaikutukseen. Jokainen asiakas on inspiraation lähde myös ohjaajalle. Keho ja mieli ovat yhdessä ainutlaatuinen kokonaisuus, jonka haluamme myös huomioida sellaisena. Muutokset tapahtuvat parhaimmillaan monilla eri tasoilla – usein myös niillä, joihin asiakas ei luullut edes voivansa vaikuttaa.” kommentoi Method Putkisto Studio Jyväskylän yrittäjä, ohjaaja Elina Pihlajamäki.

Ohjaajat eivät Methodissa keskity liikkumisen puutteisiin, vaan mahdollisuuksiin ja yksilön potentiaaliin. Asiakkaan lähtötavoite voi olla vaikkapa kivun poistaminen, kehon toiminnan parantaminen tai ryhdikkäämmän ulkonäön tavoitteleminen. Method-harjoittelun myötä rakennetaan usein myös paljon muita myönteisiä tuloksia. Ohjauksessa on palkinnut inspiraation lisäksi Tiinan asenne, avoimuus, kärsivällisyys ja valmius muutokseen.

”Ihmiskehon potentiaali on valtava. Kehonsa potentiaalin voi tunnistaa nimenomaan tutkiskelevan, elämyksellisen ja ammattimaisesti alkuun ohjatun liikkumisen kautta. On hienoa auttaa asiakasta kunnioittamaan kehoaan ja näkemään omat ainutlaatuiset mahdollisuutensa.”, Elina jatkaa

Method on tukenut Tiinan mukaan kykyä myös ”elää hetkessä” ja kykyä ”päästää irti” tarpeettomasta. Vaikka ympärillä ”korttitalot romahtelisivat” voi rauhoittava kehohallinta pitää ihmisen pystyssä tilanteessa kuin tilanteessa. Mukana harjoittelussa on ollut myös paljon tunnetta, rentoutta ja sallivuutta. Se on erilaista kuin monessa muussa lajissa. Tiina kertoo, että joskus tunteet ovat suorastaan ryöpsähdelleet, kun mieli kehon kanssa löytää uusia ulottuvuuksia itsestään.

Tuloksia tunnilla ja arjessa

”Vaikka olenkin treenanut paljon, löydän joka tunnilta jotakin uutta. Jotkut asiat kolahtavat pala kerrallaan ja joskus tulee oikein suuri jysähtävä oivallus kertaheitolla. Pallea-lihaksen koordinaation löysin Detox-kurssilla vasta vuoden päästä aloittamisesta – se oli ihmeellinen löytö. Yksi tärkeä ulottuvuus on pelkästään harjoittelussa maadoittumiseksi kutsuttu liike tai keskittyminen, jossa oikein tuntee itsensä sekä fyysisesti että henkisesti kasvavan mittaa.”

Jotkut harjoittelun fyysiset tulokset ovat yhtä tervetulleita, kuin se mitä vaikkapa vaatekaupassa tai valokuvassa voi huomata. Lantionpohjan lihasten harjoittelu vahvistaa myös sisäisiä, virtsankarkailuun liittyviä lihaksia. Suurin osa joutuu kokemaan tuon tunteen, Method-harjoittelulla vaiva on tipotiessään Tiinan mukaan. Myös seksuaalinen nautinto paranee lantionseudun kehittyneen lihaskunnon myötä, Tiinan kokeman mukaan.

Laitetunnit ovat tällä hetkellä Tiinan suosikkeja, sillä ne haastavat lisää ja antavat uusia tavoitteita. Elinan ohjaus tukee ja haastaa Tiinan mukaan upealla tavalla yksilöllistä kehittymistä. Hän arvostaa myös sitä, että Elinan kanssa voi keskustella ja tutkiskella omaa ajatustaan dialogisesti. Tulevaisuuden kehotavoitteena Tiinalla on yhä tanssillisempi ja taipuisampi keho. Tärkeintä on Tiinan mukaan kuitenkin hyvä olo, joka on perusta kehomyönteisyydelle.

Tiinan työssä ihmisten ohjaamisen ja valmentamisen parissa keho on myös ”instrumentti”. Työssä on oltava toimintakykyinen ja on pystyttävä kuormittumatta, hyvällä sykkeellä ohjaamiseen. Tiina voi hyvällä tavalla toimia innostavana esimerkkinä omilla oivalluksillaan ja toimia yhä energisemmin omassa työssään.

”Muutokseni myötä on yhä outoa katsoa itseänsä uusista kuvista. Ne ovat itselleni kuitenkin tärkeitä muutoksen kuvia ja pidänkin tätä matkaa nyt koko loppuelämän kestoisena.”

Toimittaja: Tuuli Kirsikka Pirttiaho
Kuvat: Christa Könönen